top of page


Järvenpään teatterin jäsenilta keräsi runsaan osallistujajoukon – casting-valmistautuminen puhutti
Järvenpään teatterin jäsenillassa to 12.3.2026 paneuduttiin esiintyjän tärkeisiin perustaitoihin. Illan keskiössä olivat erityisesti casting-tilaisuuksiin valmistautuminen sekä ääneenmuodostuksen kokonaisvaltainen merkitys näyttelijäntyössä. Onnistunut äänenkäyttö ei ole pelkkää tekniikkaa, vaan monen tekijän yhteispeliä. Ääneenmuodostus rakentuuu hengityksen hallinnasta, koko kehon tuesta sekä mielen ja keskittymisen yhteistyöstä. Nämä elementit muodostavat perustan, jonka v


Lukuteatterin odotettu paluu: Viivi ja Wagner!
Harjoituksissa on innostunut ja iloinen pöhinä, kun lukuteatteriryhmä on valmistautunut tulevaan esitykseen. Teksti elää, roolit hakevat sävyjään ja koko työryhmä odottaa jo malttamattomana hetkeä, jolloin tarina pääsee yleisön eteen. Lukuteatterilla on pitkät ja rakkaat perinteet Järvenpään teatterissa ja nyt pidemmän tauon jälkeen on suorastaan huippua, että lukuteatteri palaa jälleen Järvenpään kirjastoon. Yhteistyö kirjaston kanssa tuo esitykseen oman intiimin ja lämminhe


Tanssin riemua jäsenillassa
Järvenpään Teatterissa vietettiin helmikuisena maanantaina jälleen jäseniltaa, jonka teemana oli tanssi ja liike ja se todella näkyi ja tuntui. Illan aikana 27 innokasta teatterin jäsentä kokoontui yhteen Kaisa Järvelinin johdolla. Järvenpääläinen tanssi- ja sirkustaiteilija Järvelin on mm. perustanut Keski-Uudenmaan tanssiopistolle sirkuslinjan vuonna 2017. Tällä kertaa jäsenillassa ei tehty sirkustemppuja, vaan keskityttiin tanssiin: pyörähdeltiin katrillin merkeissä ja ope


HAKU AUKI: Eastwickin Noidat – Järvenpään teatterin 2027 juhlavuoden musikaali!
Järvenpään Teatteri kutsuu rohkeat, laulavat, tanssivat ja heittäytyvät tekijät avoimeen casting-tilaisuuteen! Haemme esiintyjiä juhlavuoden suureen musikaalituotantoon Eastwickin Noidat, joka tuo lavalle intohimoa, huumoria, taikaa ja viettelystä. Eastwickin Noidat perustuu kulttimaineeseen nousseeseen tarinaan (tunnettu myös elokuvana The Witches of Eastwick). Odotettavissa onkin näyttävä musikaali, jonka ohjaa Kalle Tahkolahti. Etsimme mukaan 16-vuotta täyttäneitä, eri tau


HAKU AUKI: Myrskyluodon Maija – Järvenpään kesäteatterissa 2027
Onko sinussa saariston voimaa ja murtumatonta tahtoa? Järvenpään teatteri kutsuu kaiken ikäisiä, innokkaita harrastajanäyttelijöitä ja laulajia hakemaan mukaan kesän 2027 suurproduktioon, joka on samalla osa teatterin 55-vuotis juhlavuoden ohjelmistoa. Myrskyluodon Maija on koskettava ja ajaton kuvaus ihmisen selviytymisestä luonnonvoimien armoilla. Se on tarina rakkaudesta, menetyksestä ja periksiantamattomuudesta karussa ulkosaaristossa. Teos on suomalaisen sielunmaiseman y


Presidentillinen vierailu
Meillä oli suuri kunnia saada presidentti Tarja Halonen puolisonsa Pentti Arajärven kanssa vieraaksi Järvenpään teatteriin, Idän pikajunan arvoitus- esitykseen. Kulttuuria arvostava presidentti Halonen on vieraillut esityksissämme aiemminkin. Hänet on nähty katsomossa myös ”Kuka pelkää Virginia Woolfia” ja "Pohjoisen taivaan alla" näytelmissämme.


Santsikupillinen visioita – Teatteri goes world cafe
Teatteriharrastukseen kuuluu paljon muutakin kuin se mitä yleisö näyttämöllä näkee. Se on myös aurinkoista yhdessäoloa, yhteen hiileen puhaltamista ja meidän omaa sisäistä kulttuuria. Kevään ensimmäinen jäsenilta vietettiin ihanan puheensorinan, pohdinnan ja naurun merkeissä. Kävimme yhdessä World cafe-menetelmän avulla läpi viisi teemaa teatterimme toiminnan kehittämiseksi. Saimme aikaan loistavia ideoita mm. siitä miten uudet jäsenet saadaan jatkossa vieläkin paremmin toimi


Huomenta Suomi vieraili teatterissamme!
Mainostelevision mukavat toimittajat olivat huomanneet, että radanvarressa pyörii jatkuvasti loppuunmyyty Idän pikajunan arvoitus näytelmä ja kysyivät sopiiko siitä tulla tekemään juttua. Ja sehän toki meille sopi. Niinpä tänään ennen aamukymmentä paikalla olivat puheenjohtajamme Lotta Häkkinen, ohjaaja Kalle Tahkolahti ja ryhmä Pikajunan mainioita näyttelijöitä vieraita vastaanottamassa. Suurkiitokset vierailusta ja sopii tulla toistekin. Jos ohjelma jäi aamulla näkemättä se


Mahtavaa Teatterivuotta 2026
Järvenpään teatteri tulee tarjoamaan uskollisille katsojilleen ja uusille tuttavuuksille jälleen mahtavan teatterivuoden. Ohjelmistossamme jatkaa suunnattoman suosion saavuttanut Idän pikajunan arvoitus . Vaikka kevään esitykset onkin jo loppuunmyyty, syksyn 2026 liput ovat tulossa saataville. Kannattaa olla nopea mikäli Agatha Christien klassinen trilleri kiinnostaa. Teatterin nuoret valtaavat kellarin keväällä 2026 ja luvassa on huikea kantaesitys Valheen valöörit , jonka


Pikajuna siirtyy Joulun viettoon
Järvenpään teatterin loppuunmyyty Idän pikajunan arvoitus siirtyy joululomalle. Sydämellinen kiitos ja syvä kumarrus ihanalle yleisöllemme. Juuri teidän tukenne ja olemassaolonne tekee tällaiset esitykset mahdollisiksi. Kiitos myös ihanasta palautteestanne: "Yksi upeimmista esityksistä mitä olen koskaan millään lavalla nähnyt." "Älkää missään nimessä jättäkö katsomatta!!!" "Huh, mikä esitys! Onneksi meillä on liput vielä toiseen esitykseen. Tämä on nähtävä uudelleen!”" "Lavas


Anna-Leena SIPILÄ vieraili teatterissamme
Iloa ja viisautta samassa paketissa. Anna-Leena Sipilän vierailu Järvenpään Teatterilla 26.11. oli menestys. Hän toi teatterimme jäseniltaan juuri sitä, mitä toivottiin: lämpöä, huumoria ja tinkimätöntä ammattitaitoa. Kohtaaminen oli inspiroiva ja tarjosi jäsenille rutkasti ajattelemisen aihetta omaan näyttelijäntyöhön. Pitkän uransa aikana Anna-Leena on tehnyt rooleja mm. Kansallisteatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa, Lahden kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatte


Järvenpään teatterin tuleva Pikku naisia näytelmä keräsi valtavan joukon hakijoita
Hakutilaisuudessa on tunnelmaa. Järvenpään teatteri valmistautuu tuomaan klassikkoteoksen Pikku naisia kesän 2026 ohjelmistoon. Näytelmä esitetään Järvenpään Vanhankylänniemen kesäteatterissa. Sen saa ensi-iltansa 13.6.2026. Liput tulevat myyntiin alkuvuodesta 2026. Näytelmän toteuttamisessa otettiin iso askel, kun marraskuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty kaksipäiväinen hakutilaisuus keräsi huikeat 87 ilmoittautunutta. Hakijoiden joukossa oli myös noin 20 nuorta ja las


kulttuurimuisti siirtyy eläkkeelle
Eläkejuhlassa Jouko Tuomas-Kettuselle ojennettiin Järvenpään teatterin toimesta toimintamme historiikki "Radanvarresta parrasvaloihin" (Jpään teatterin PJ Lotta Häkkinen (vas.), Jouko Tuomas-Kettunen ja Jpään teatterin hallituksen jäsen Heikki Simolin (oik.)) Jokaisessa kaupungissa on ihmisiä, joiden merkitys paikallisyhteisölle huomataan todella vasta heidän lähtiessään. Järvenpäässä tämä henkilö on Keski-Uusimaan pitkäaikainen toimittaja Jouko ”Jokke” Tuomas-Kettunen, paika


Idän pikajunan rakentajat
”Työ tehty on, mä pääsen voittajaksi.” -J.L. Runeberg Järvenpään teatterin murhamysteeri ” Idän pikajunan arvoitus ” sai ensi-iltansa 7.11. perjantaina. Loppuunmyydylle katsomolle tarjoiltiin Agatha Christien legendaarinen tarina tavalla, josta voi lukea vaikka täältä: Täyden kympin murhamysteeri Idän pikajunassa Ensimmäistä kertaa historiassamme Kellariteatterissa nähdään isoista teattereista tuttua teatteritekniikkaa kuten pyörivä näyttämö. Se mitä näytelmässä ei suoraan vo


Järvenpään kesäteatteri – Teatteri kuuluu Suomen kesään!
Meillä ei sade haittaa Näyttämön taustaa Järvenpään kesäteatteri sijaitsee idyllisessä Vanhankylänniemessä, Tuusulanjärven rannalla, vain...


JÄRVENPÄÄN TEATTERI - RADANVARRESTA PARRASVALOIHIN on ilmestynyt!
Järvenpään teatteri on kasvanut pienestä rautatieläisporukasta yli kahdensadan jäsenen palkituksi ja kiitetyksi teatteriksi, jolla on...


Järvenpään teatteri Mikkelin Työväen NäyttämöpäivillÄ
Hyvät teatterin ystävät! Sukelletaan vielä Pohjoisen taivaan alla esityksen tunnelmiin Mikkelin Työväen Näyttämöpäiville. Esitys on...


Lipunmyynti siirtyy Lippu.fi toimipisteisiin
Järvenpään teatterin toimisto oli viimeistä kertaa auki keskviikkona 18.12.04. Haluamme kiittää kaikkia toimistollamme vierailleita...


Fanny ja Alexander palaavat KELLARITEATTERIIN
"Hauskaa, vetoavaa, mielenpainuvaa - koskettavaa" -Rouva Sana Supersuosittu Fanny ja Alexander palaa toiselle esityskaudelleen Järvenpään...


Onnen maassa kesä hehkuu ja tango soi
Musiikkikomedia Onnen maa on saanut runsaasti katsojia liikkeelle. Katsojapalaute on ollut erinomaista, ja erityisesti esityksen...
bottom of page