Miksi tarinoita kirjoitetaan

Markku Häkkinen on käsikirjoittanut ja ohjannut Järvenpään teatterin juhlanäytelmän Junan tuomat – eräs tarina Järvenpäästä

Ihmisellä on kollektiivinen luontainen tarve pyrkiä kuolemattomuuteen. Ihminen kirjoittaa

elämäänsä, tunteitaan ja kokemuksiaan ylös, jotta säilyisi elossa, että ihminen muistettaisiin. Siinä varmasti yksi tärkeimmistä syistä miksi tarinoita kirjoitetaan. Lisäksi tarinoita kirjoitetaan opiksi muille tai vain ihan huvin vuoksi – viihteeksi. Joku kirjoittaa tarinoita elääkseen ja toinen haluaa vaikuttaa ja muuttaa maailmaa kirjoituksillaan.

Maailman vanhimmat meille säilyneet kerrotut tarinat löytyvät luola- ja kalliomaalauksista.

Vanhin maalaus taitaa olla n. 50 000 vuotta vanha. Yksittäisiä kuvia tai käden jälkiä on vieläkin vanhempia. Maalaukset ovat piirroksia ja niissä voidaan tulkita olevan opetuksia metsästyksestä taikertomuksia jälkipolville tekijänsä elämänpiiristä. Kirjaimin kirjoitetut tekstit ovat ihmisen tarinankerronnan historiassa jopa nuoria, muutamia tuhansia vuosia vanhoja. Kirjoitustaitoa tarvittiin aluksi puhtaasti käytännöllisistä syistä – saatiin esim. verot ja velat kirjattua ylös.

Minua kiinnostaa enempi tarinat, joko tosi tai keksityt. Olen viime talven aikana saanut jälleen todeta, että totuus on tarua ihmeellisempää. Kirjoitin Junan tuomat – eräs tarina Järvenpäästä - näytelmän, jonka tapahtumat ovat toteen perustuvia ja minun värittämiä. Näytelmän yhtenä tarkoituksena on viihdyttää ihmisiä, antaa hetkeksi pakopaikka todellisuudesta ja hieman hymyillä sen kustannuksella. Viihde on joidenkin mielestä pelkästään hömppää, mutta minusta se on vähintään yhtä tärkeää kuin pysyä ainoastaan asiassa. Toisena tarkoituksena on paikallisten tarinoiden säilyttäminen ihmisten huulilla. Ikävä kyllä Suomessa suullinen tarinankerrontataito taitaa olla kadonnut tai katoamassa. Näytelmän tarinat Järvenpäästä tai järvenpääläisistä eivät välttämättä ole yksi yhteen totuuden kanssa, mutta voivat synnyttää jutun juurta – ei se noin mennyt tai enpä olisi enää tuota juttua muistanut. Junan tuomien teksti voisikin elvyttää suullisen tarinan kerrontaa paikallisesti. Teatterin tehtävä on kuvata maailmaa ja sillä on voima muuttaa sitä.

Olen kirjoittanut elämäni aikana paljon, nuoresta pojasta asti: sarjakuvia, runoja, lauluja,

näytelmiä, ajatelmia, dramatisointeja jne., mutta kovin vähän olen julkaissut kirjoituksiani.

Muutamaa musiikki- ja puhenäytelmää on esitetty ja joitakin lauluja olen julkaissut ihan virallisesti. Jonkin verran on julkaistu kirjoittamiani tieto- ja asiatekstejä.

Itselläni tarinoiden kirjoittamisessa on varmasti ollut tärkeintä tutkia omia olettamuksiani tai ajatuksiani. Ovatko ne muuttuneet tai jopa kehittyneet. Ja jos on kehittyneet niin mihin suuntaan. Sen varmasti paremmin voi arvioida ajatuksieni lukija. Ylös pantuihin pohdintoihin on helpompi palata kuin yrittää muistella, miten jotain tiettyä juttua ajattelin vaikkapa vuosi sitten. Kirjoittamalla itsestäni ulos tunteita, pelkoja ja oivalluksia haluan myös oppia tuntemaan itseäni paremmin. Tarinat tarjoavat turvallisen paikan kokea erilaisia tunteita: iloa, vaaraa, surua ja romantiikkaa. Kirjoittaminen on minulle ajatuksen jatke ja ehkä jopa sen jalostuneempi näkyvä muoto. Viimeistään siinä vaiheessa toivoisi ajatuksen olevan jalostuneempi, kun sen kirjoitetussa muodossa antaa muille luettavaksi.

Tarinoita kirjoitetaan luonnollisesti siinä toivossa, että joku ne lukisi. Tarinat tekevät hyvää ihmisen itsetunnolle – sekä kirjoittajan että lukijan. Niiden kautta opitaan ymmärtämään maailmaa ja ne yhdistävät ihmisiä. Tarinoiden kerronta on ihmiselle välttämätöntä. Pidetään ne hengissä.

Aina on aikaa yhdelle hyvälle jutulle!