top of page

Heikki Simolin ja Ari Toropainen Järvenpään teatterin kunniajäseniksi

10 minuuttia sitten
1 min käytetty lukemiseen
90-vuotta teatterimme historiaa.
90-vuotta teatterimme historiaa.

Järvenpään teatterin jäsenistön sääntömääräinen syyskokous pidettiin 3.11. tiistaina iloisissa merkeissä.


Johtokunta nimesi illan kokouksessa Heikki Simolinin ja Ari Toropaisen teatterimme uusiksi kunniajäseniksi. Molemmat ovat olleet aktiivisesti mukana teatterin toiminnassa vuosikymmeniä. Ari vuodesta 1977 ja Heikki vuodesta 1985. Heidän yhteensä 90-vuotinen historiansa teatterissa on paitsi mahtavien roolien myös lukemattomien talkootuntien ja ennen kaikkea teatterille tulisesti sykkivien sydänten historiaa. Historiaako? Ei todellakaan. Nämä herrat eivät ottaneet vastaan kelloa ja kävelykeppiä vaan jatkavat edelleen työtään kanssamme tavalla, joka on osa teatterimme sielua. Sen syvintä olemusta. Järvenpään teatteri on vain ja ainoastaan ne ihmiset, jotka sen muodostavat.


On aivan mahdotonta alkaa luetella kaikkia niitä merkittäviä roolihahmoja, joita he ovat tänä aikana meille antaneet. Ari Toropaisen unohtumattoman hauska Jukka-Pekka Petäjä ”Munaako herra ministerissä” ja Heikki Simolinin inhan ihana Salieri ”Amadeuksessa” ovat vain pienen pieniä maistiaisia heidän monista seikkailuistaan näyttämöllämme. Yhdessä Ari ja Heikki on viimeksi nähty ”Fanny ja Alexander” näytelmässä vuonna 2024.


Järvenpään teatteri haluaa vielä kerran kiittää teitä, Heikki Simolin ja Ari Toropainen, kaikista niistä ihanista vuosista, joita olemme teiltä jo saaneet ja tulemme kanssanne viettämään. Teissä molemmissa kiteytyy teatterin syvin olemus ja sen tarkoitus.


Totus mundus agit histrionem!


Heikki Simolin
Heikki Simolin
Ari Toropainen
Ari Toropainen

 
 
 

Kommentit


Tilaa uutiskirje

Tervetuloa

tilaajaksi!

Järvenpää-talo
Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää
050 595 5905 / info@jarvenpaanteatteri

 

© 2022 Järvenpään teatteri

bottom of page