top of page

Onnen maa on parasta kesäviihdettä



Musiikkikomedia Onnen maa nähdään kesänäyttämöllämme 5. kesäkuuta alkaen. Mukana on 20 esiintyjää, elävä orkesteri ja roppakaupalla 1960-luvun nostalgiaa. Onnen maassa kuullaan tunnelmallisia tulkintoja rakastetuista tangoista, iskelmäklassikoista ja jopa nuorison suosimista rokkihullutuksista.


Matka kohti Onnen maata


Kaikki alkoi viime syksyn casting-tilaisuudesta, ja mukaan matkalle lähti 20 musiikkiteatterista innostunutta harrastajaa. Vapaa-ajan ongelmat ratkesivat kerta heitolla, sillä laulu-, tanssi- ja kohtausharjoittelua on ollut helmikuusta lähtien useita kertoja viikossa. Koko työryhmä on työskennellyt hyvällä fiiliksellä, kunnianhimoisesti ja sinnikkäästi kohti pian alkavaa esityskautta. Intohimo ja rakkaus teatteriharrastukseen välittyy varmasti myös katsomoon!


Onnen maa on hersyvä teos


”Tämä on hyvän mielen esitys, kesäinen ja valoisa. Huumori on hersyvää, kieli rehevää ja musiikkia on paljon!” kuvailee teoksen sovittanut ja ohjannut Reetta Ristimäki. ”Yhteistyö loistavien ja osaavien kollegojen ja koko työryhmän kanssa on ollut innostavaa ja helppoa. Kokonaisuuden kruunaa upeista ammattimuusikoista koostuva bändi”, lisää Ristimäki.


Reetta Ristimäki on helsinkiläinen musiikkiteatterin monitoiminainen, joka tunnetaan muun muassa yhtenä Ooppera Skaalan ja Musiikkiteatteri Kapsäkin perustajista. Muusikkojen liitto on myöntänyt Ristimäelle tunnustuksen kotimaisen musiikkiteatterin edistämisestä. Järvenpään kesäteatterin esiintyjäjoukko ja Onnen maa on osaavissa käsissä!


Tanssiorkesteri Pohjola


Onnen maan musiikista vastaava Jussi Hongisto on koonnut ammattimuusikoista koostuvan orkesterin, joka on saanut komean nimen. Alkuperäinen Tanssiorkesteri Pohjola on kierrellyt tanssilavoja 1950- ja 1960-luvuilla, kipparinaan järvenpääläisen Uhleniuksen muusikkosuvun kantaisä. Nyt kesäteatterimme orkesteri on saanut kunnian käyttää tätä perinteikästä nimeä.


Tanssiorkesteri Pohjolassa soittavat Petri Rahikkala (piano), Jussi Hongisto / Altti Uhlenius  (kontrabasso) ja Mikko Helenius / Markus Luomala / (haitari).

Onnen maan tanssinumerot on suunnitellut ja harjoituttanut koreografi Virpi Maisala.


Onnen maassa on omat tangokuninkaalliset (Markku Hynninen ja Anja Veck)


Tuhlaajapojan tarina


Onnen maan keskushenkilö on kotiseudulle palaava Tenho, jonka rahat ovat huvenneet kaupungin rientoihin. Isoveli Aarne patistaa maatöihin, mutta tangomiehen mieli kaihoaa lavatansseihin kylän neitosia pyörittämään. Kesäiset tapahtumat vyöryvät eteenpäin samalla kun vanha isäntä lähestyy kuoleman kankaita.


Onnen maa tarkastelee 1960-luvun maaseudun muutosta humoristisesti ja pienen ihmisen näkökulmasta. Markku Pölösen Onnen maa -elokuva ilmestyi 1993, ja se voitti mm. parhaan elokuvan Jussi-patsaan. Pian tuhlaajapojan elämänmakuinen tarina jalostui suosituksi teatteriesitykseksi, ja sitä on esitetty niin ammattiteattereissa kuin kesäteatterilavoilla.


Infoa alueesta


Järvenpään kesäteatteri sijaitsee Tuusulanjärven rantamaisemissa Vanhankylän kartanon kyljessä. Lähistöllä on myös uimalaituri. Kartanon kahvila ja kellariravintola palvelevat väliajalla. Esityspaikan osoite on Stålhanentie 4.


Vanhankylänniemeen tulee matkaa kaupungin keskustasta reilu kolme kilometriä. Alueelle ei ole nykyään julkista liikennettä, mutta matka taittuu nopsaan pyörällä tai reippaillen. Alueella on runsaasti parkkipaikkoja autoileville katsojille. Suurin paikoitusalue on Anni-tädinkenttä Stålhanentien varressa, pienempi p-alue löytyy Tuulimyllyntien varresta. Inva-paikoitus on kesäteatterin sisäänkäynnin lähellä Kartanon viereisellä pienellä paikoitusalueella.


Katsojan selviytymispakkiin on hyvä varata sään mukaista vaatetusta, vesipullo ja hyttyskarkotetta!


Katsomo sijaitsee loivassa rinteessä ja on numeroimaton. Esityksen kesto on väliaikoineen 2h 30min.


Ovilipunmyynti avautuu tuntia ennen esitystä. Maksuvälineinä ovella pankkikortti ja käteinen.


Vältä jonot ja hanki liput etukäteen:

Järvenpään teatterin toimisto, Järvenpää-talo Hallintokatu 4. Avoinna ma ja ti klo 12–15, ke ja to klo 15–18.

 

Tervetuloa viihtymään katetun katsomon alle!

 

Esitysajat:   ke 5.6. klo 19 / pe 7.6. klo 19 / la 8.6. klo 13 / su 9.6. klo 16 / to 13.6. klo 19 / ti 18.6. klo 19 / ke 19.6. klo 19 / to 20.6. klo 19 / su 23.6. klo 16                                              

su 4.8. klo 16 / ke 7.8. klo 19 / to 8.8. klo 19 / su 11.8. klo 16 / ke 14.8. klo 19 / to 15.8. klo 19 /su 18.8. klo 16 / ke 21.8. klo 19 / to 22.8. klo 19 / la 24.8. klo 16 / su 25.8. klo 16


 

 Kuvat Tarinastudio Ky / Satu Hart

 

Comments


bottom of page