top of page

Kuukausi ensi-iltaan!


Järvenpään teatterin vuosi käynnistyy Anna Krogeruksen näytelmällä 9 hyvää syytä elää, jonka ensi-ilta on Järvenpää-talon kellariteatterissa 25.2.2023. Esityksen ohjaa järvenpääläinen teatteriohjaaja Jukka Keinonen, joka on viime vuosina työskennellyt mm. Lahden ja Jyväskylän kaupunginteattereissa. Esitykausi kestää ainoastaan kuukauden, maaliskuun loppuun asti.

Keinosta kiinnostaa harrastajateatterissa paluu näyttelijäntyön juurille. Palkitsevaa on myös seurata, miten harrastajanäyttelijät haastavat itseään roolia rakentaessaan. “Teatteriharrastuksessa on sama ydin kuin itse näytelmässä: halu asettua toisen ihmisen asemaan, kehittyä ja tehdä yhdessä jotain, mikä vie meidät arjen yläpuolelle. Itse näytelmässä minua puhuttelevat toivo ja huumori. Krogerus kirjoittaa myötätunnosta, joka saattaa syrjäytyneet ihmiset yhteen.” kuvailee Keinonen.

Näytelmän päähenkilö on yhteiskunnan reunamille ajautunut ja elämänilon kadottanut Klara Harmaa, joka saa haasteellisen tehtävän. Hänen tulee kirjoittaa itselleen lista, jossa on yhdeksän hyvää syytä elää. Kanssaihmisten tuella Klaran harmaa maailma alkaa pikkuhiljaa saada uusia kirkkaampia sävyjä, ja lämminhenkinen teksti antaa äänen lähiön värikkäille persoonille.

9 hyvää syytä elää -näytelmän avoimet harjoitukset järjestetään torstaina 16.2.2023 klo 19.00-20.00 Järvenpää-talon kellariteatterissa. Avoimiin harjoituksiin on vapaa pääsy, mutta ulkovaatteet tulee jättää maksulliseen eteispalveluun. Tervetuloa seuraamaan, miten koskettava ja tärkeä tarina rakentuu näyttämölle. Katsomopaikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Yleisö päästetään sisään näyttelytilan aulasta.


Ystävänpäivän kampanja 30.1. -10.2.2023


Osta liput itsellesi ja ystävällesi teatterin toimistolta 30.1. -10.2.2023 välisenä aikana. Kampanjaliput ovat myynnissä ke 1.3 klo 19.00, pe 3.3 klo 19.00 ja su 5.3 klo 16.00 esityksiin yhteishintaan kaksi lippua 36€ (norm. 44/50€).


Järvenpään teatterin toimisto palvelee Järvenpää-talolla (Hallintokatu 4) ma, ti, pe 12.00-15.00 sekä ke & to 15.00-18.00. Toimistolta ostettuihin lippuihin ei lisätä palvelumaksua. Toimiston puhelinnumero on 0505955905 ja sähköpostiosoite on info@jarvenpaanteatteri.fi


Toimisto on poikkeusellisesti auki la 4.2 klo 10-14. Tervetuloa lippuostoksille!



Klara Harmaa (Tiina Löytynoja). Kuvaaja Kimmo Virtanen.

Comentários


bottom of page