top of page

AINA ON HYVÄ SYY LÄHTEÄ TEATTERIIN

  • jarvenpaanteatteri
  • 15.3.2023
  • 1 min käytetty lukemiseen

Kevät etenee hurjaa vauhtia ja 9 hyvää syytä elää esityskausi on jo puolessa välissä. Näytelmää on kiitetty mm. hienosta toteutuksesta ja koskettavista, todentuntuisista roolihenkilöistä. Nyt kannattaa kiirehtiä ja varata paikka tähän lämminhenkiseen ja toiveikkaaseen esitykseen. Viimeinen esitys on 26.3.

Järvenpään teatterinuorilla on täysi tohina päällä ja kevään esityksen ensi-ilta koittaa kellariteatterissa 28.4. Carmina on kertomus siitä, millaista on kasvaa aikuiseksi maailman paineissa. Miten nuori ihminen rakentaa elämästään kilpailukykyisen ja menestyksekkään? Mikä on lopulta tärkeintä? Isoja kysymyksiä pohdiskeleva näytelmä koskettaa meitä kaikkia.

Jatkuvaa kasvua kertoo insinööri Antero Alapylpyrästä, jolle viikon kohokohta on grillaushetki perheen kanssa. Mutta sitten Antero joutuu työttömäksi, ajautuu yrittäjäksi ja saa lopulta koko maailmantalouden sekaisin. Jatkuvaa kasvua nähdään Vanhiksen kesäteatterissa 10.6. alkaen. Ole kuin Antero ja grillaa!


Järvenpään teatteri ja Vanhankylän kartanon kahvila ovat suunnitelleet ryhmille Show&BBQ-paketin. Nautiskelet samalla lipulla hulvattoman hauskan esityksen ja herkullisen Barbaque-menun. Tässäpä loistava vaihtoehto viettää porukalla kesän hauskimmat hetket Vanhankylänniemessä. Show&BBQ myynnissä 31.5. saakka. Ryhmän minimi 10 henkeä.


Kysy lisää teatterin toimistolta: Palvelemme Järvenpää-talolla ma, ti ja pe klo 12 – 15, ke ja to klo 15 – 18. info@jarvenpaanteatteri.fi, 050 595 5905

 
 
 

1 kommentti


Guest
12.1.

Valon ja Värin Psykofyysinen Vaikutus: Lavasteista Makuuhuoneen Rauhaan


Teatterissa valosuunnittelu on salainen ase, joka ohjaa katsojan tunnetiloja ja huomiota lähes huomaamatta. Vastaava vaikutus, joskin intiimimpi, on sillä, miten säädämme valoa omassa kodissamme. Tieto siitä, miten valon aallonpituudet vaikuttavat melatoniinin tuotantoon ja vireystilaan, on ensiarvoisen tärkeää. Jos mietit, miten voit parantaa omaa palautumistasi ja unenlaatuasi kontrolloimalla valoa makuuhuoneessa, löydät hyödyllisiä ratkaisuja lisää aiheesta täältä. Teatterin syvänsininen valo luo melankoliaa, kun taas kirkkaankeltainen symboloi energiaa tai vaaraa. Tämä on valon kieltä, jota aivomme lukevat jatkuvasti.


Spektrin Salaisuudet Lavalla


Lavastus- ja valosuunnittelijat ymmärtävät ”subtraktiivisen” värin periaatteen: punaisen, sinisen ja vihreän valon sekoitukset voivat luoda koko spektrin, mutta valon spektraalinen puhtaus (mikä väri todella *puuttuu*) on usein tärkeämpää kuin se, mitä näemme. Teatterin maailmassa…


Tykkää

Tilaa uutiskirje

Tervetuloa

tilaajaksi!

Järvenpää-talo
Hallintokatu 4, 04410 Järvenpää
050 595 5905 / info@jarvenpaanteatteri

 

© 2022 Järvenpään teatteri

bottom of page