AINON AITO MÄ

Teatterin nuoret

Meissä asuu monta tarinaa.
Minkälaisen tarinan sinä päätät kertoa?

Ainon aito mä on nuoren kasvutarina voimakkaan yhteisön normien alla. Ainon  oma minäkuva on ristiriidassa yhteisön asettaman ihanteen kanssa. Tarina kuvaa yhteisön ulkopuolelle joutumista ja yksilön keinoja sen jälkeen, kun hän ei kelpaa sellaisena kuin on. Oman minätarinan kirjoittaminen asettaa kovat paineet nuorelle kasvaa sellaiseksi persoonaksi, jonka tarinan toiminnallinen henkilö on hän itse. Aino ei suostu uhriksi statistin rooliin, vaan ottaa käsikirjoituksen omaan haltuunsa.

Esitys on osa Nuori Näyttämö -hanketta. Nuori Näyttämö -konsepti on taidekasvatuksellisesti ja esitystaiteellisesti ainutlaatuinen kokonaisuus, jossa nuoret teatterinharrastajat saavat mahdollisuuden vahvistaa omaa osaamistaan tai aloittaa aivan uuden harrastuksen tapahtuman tukemana.

Teksti Rasmus Lindberg

Suomennos Liisa Urpelainen

Ohjaus Sanna Liski
Puvustusassistentti Niina-Liisa Åhs
Tekniikka Jenni Tapaila
Lavastusassistentti Vesa Saralehto

Graafinen asu & valokuvat Olli Tamminen

Tuotanto Sanna Laine / Järvenpään teatteri

NÄYTTÄMÖLLÄ

Sanni Leimu
Ada Filppa
Ella-Nea Pulkkinen
Onni Turunen
Tiia Tennosmaa
Liisa Ahokas
Severi Joukainen
Joonas Vuorinen
Karoliina Isomäki
Lotta Enroth

ESITYKSET

Ensi-ilta Järvenpää-talon Kellariteatterissa

la 14.4.2018 klo 18.00

Esityksen kesto n. 1 h (ei väliaikaa)

Suositusikäraja 13 vuotta.

Esitykset ovat päättyneet.

Järvenpään teatteri
Hallintokatu 4, Järvenpää
050 595 5905
info@jarvenpaanteatteri.fi

Teatterin toimisto palvelee
Järvenpää-talon 1. kerroksessa
ti klo 12.00–15.00
ke-to klo 15.00–18.00

Maksuvälineenä käyvät myös

Smartum- kulttuurisetelit ja -kortti,

Virikesetelit, Virikekortti ja Ticket-kortit.